Tänään lautasella – Lohta salaattipedillä

Otsake on harhaanjohtava. Sen pitäisi kuulua “Viikolla lautasella”. Irrelevanttia. Lautaselta löytyi joka tapauksessa melkoinen lohikimpale ja mä ihan oikeasti söin sen. Melkein kokonaan. Kala on ongelma. Niin terveellistä kuin se onkin, niin juon mieluummin kalani pullosta kuin syön lautaselta. Harjoittelen. Olen harjoitellut jo pitkään ;D
Lautaselta löytyi kevyesti paistetun ja uunissa kypsytetyn lohifileen lisäksi…
- salaattipeti
- frisee -salaattia
- kurkkua
- tomaatti
- lisukkeena kaali-kukkakaalipyre, jossa ainakin…
- valkokaalia
- kukkakaalia
- kookosmaitoa
- mausteena paahdettuja pinjansiemeniä ja lohen päällä tilli-rucola -öljykastike (kai) sekä sitruunamehua
En itse osallistunut ruoanlaittoon, joten tämän tarkemmin en osaa tällä kertaa selvittää aineksia, antimia ja valmistustapoja. Liian monimutkaista, mutta hyvää! Lisäksi ylitse jääneestä kaali-kukkakaalimuhennoksesta syntyi seuraavana päivänä “iltapalaa” huomattavasti helpommin kun tyylilleni uskollisena sekoitin joukkoon vain aiemmin valmiiksi paistamani jauhelihan. Vastaa kutakuinkin lihaperunasoselaatikkoa, jos jollakin sellaista vielä on ikävä.
Pihviä pellolta
Tuo jauheliha oli muuten peräisin pakastimestani, joka on tällä hetkellä pullollaan paitsi erilaisia kotimaisia marjoja, niin myös Hereford -jauhelihaa, jota kävin reilu viikko sitten poimimassa suoraan Thorsvikin tilalta. Liha ei ole luomua, mutta eläimet ovat koko kesän laiduntaneet Thorsvikin rantalaitumilla, joten jonkinlainen kompromissi tehotuotetun ja luomu -lihan välillä kuitenkin. Ainakin liha on tuoretta eikä ole pakattu suojakaasuun. Ja on kaiken lisäksi vieläpä laadukasta ja erittäin hyvää! Lihalla ja lihalla on eroa. Todellakin! Parhaimmillaan hereford -liha lienee pihvissä, mutta laiska mikä laiska! Jauhelihan kanssa vaan onnistun helpommin :D. Ensi kerralla olisi tosin tarkoitus tilata myös pihvilihaa. Sen verran hyväksi tämä jauheliha osoittautui, että ei malta olla kokeilematta.
Tällaisia kavereita oli tilalla vastassa! Kuvat eivät tee sonneille oikeutta. Ne olivat valtavia, laiskasti liikkuvia lihakasoja!
Lisää kuvia Thorsvikin karjan elämästä ja elinoloista löytyy kotisivun kuvagalleriasta.





Minä taas pidän kalasta. Lohen voi naamioida monin tavoin, jos perusmaku kyllästyttää. Nämä ovat käytössäni useimmiten: kuorrutan pestolla, tapenadella, dijon-sinappi-rosmariinitahnalla tai päällystän sambal oelekilla ja käärin parmankinkkuun. Merisuolassa kypsennetty siika vasta herkkua onkin. .. ja nyt muistin etten ottanut päivälliskalaa aamulla sulamaan.
Pitää pitää Thorsvik mielessä. Herefordia näyttää olevan aina välillä kaupan lihatiskillä mutten muista olenko sitä ostanut.
Hyvä idis toi valkokaalin laittaminen kukkiksen mukaan! Jee!
Pitääpä muistaa tuo paikka.
Olen tilannut tutun kautta Jukan Kotilihasta lihoja ja seuraava erän pitäisi tulla tällä tai ensi viikolla :) 14 kiloa lihaa pitäisi riittää vähäksi aikaa :D
Jukan Kotilihalla on tarjolla jauhelihaa nautaa/nauta+sikaa, sian sisäfilettä, naudan sisäfilettä/ulkofilettä jne…
Kiitos vinkeistä, Minna! En tiedä mikä siinä kalassa töksää… Kalan maku? Haju? Vai oma saamattomuus, hah hah! En ole kala-aterioista kovin innoissani, mutta aika usein oon jälkeenpäin saanut todeta, että ihan hyväähän tämä oli! Mutta jos saan valita, esim. ravintoloissa, niin kalaan en kyllä ihan hevin päädy. Liha ja linnut vaan ajavat kalan ohitse. Opetellaan, opetellaan! Lisää hyviä kokemuksia, niin eiköhän se siitä. Joskus :)
Jep, toimii!!! Kukkikselle vaan kaalinpää kainaloon ja menoks! ;) Harmi, ettei voi itselleen kunniaa tästä(kään) keksinnöstä ottaa. Nimim. “Ei ihan heti tulis mieleen”
Moikka Luolis! Ja kiitos Jukan Kotiliha -vinkistä! :) On vaan hippasen kaukana näiltä nurkilta Jukan tila :(
Lupaan ilmoitella täällä tai upouudella UP Facebook -sivustolla, kun Thorsvikissa jälleen pistävät nelijalkaisia pakettiin. Homma toimii ennakkotilauksilla eli tilausten mukaan laittavat eläimiä teuraaksi muutaman kerran vuodessa (uuuuuh.. kuulostaapa pahalta :(). Saatavilla jauhelihan lisäksi myös 15 kg:n lihalaatikoita, jossa mukana erinnäisiä ruhon osia. Ensikertalaisena tyydyin jauhelihaan, mutta seuraavalla kerralla testiin myös lihalaatikko!
Ilmoittele myös täällä, jooko? En ole Facebookiin vielä itseäni saanut.
Mulla taas ravintolassa kala ja lammas ovat aika tasaväkiset ykkössuosikit. Jos noista ei sopivaa löydy, sitten vasta katselen muita vaihtoehtoja.
Jukan Kotilihasa saa myös kotiintoimituksena. Viime kerralla kun tilattiin, niin yhteistilauksen koko oli yli 100kg ja toimituskulut olivat 30 euroa. Meitä oli 10 tilaajaa, joten toimituskulut oli 3 euroa per henkilö :)
Minna: Joo, ilmottelen :) Tosin nyt tovi saattaa vierähtää ennen kuin seuraava erä on saatavilla. Lammasta päätyy myös omalle lautaselle kohtuu usein :)
Luolamiehelle kiitos tarkennuksesta! :)