Epätoivoinen suklaa-addikti

Mitä tekee suklaa-addikti kun talosta ei löydy palan palaa suklaata?

Riippuvuus eli addiktio (lat. addictio, jättäminen jonkun valtaan) voi syntyä jonkin aineen käytöstä. Ihminen voi tulla riippuvaiseksi myös jonkin toiminnan harjoittamisesta. Riippuvuus ilmenee usein tiettyjen tunnetilojen toistumisena ja tiettyjen toimintojen pakonomaisena toistamisena. Riippuvuus voi olla haitallista tai haitatonta, henkistä tai ruumiillista. ~Wikipedia

Kirjoitin aiemmin orastavasta suklaa-addiktiostani. Asia alkoi postauksen jälkeen häiritsemään sen verran, että päätin tehdä sille jotain. Kokemukseni mukaan paras ja ainoa tapa päästä epätoivotuista tavoista irti on kieltäytyä riippuvuutta aiheuttavista ruoka-aineista tai muista tavoista viikon tai parin verran. Kun on riittävän kauan ilman, niin mielihalut katoavat. Yleensä. Kriittisin pointti on “riittävän kauan”. Toinen tärkeä kohta on todellakin kieltäytyä riippuvuutta aiheuttavasta tekijästä totaalisesti. Tässä tapauksessa totaalikieltäytyminen tarkoitti suklaalevyn jättämistä kaupanhyllylle. Siihen tahdonvoima vielä riittää. Suklaalevyn säilyttämiseen kaapissa se ei kuitenkaan enää riitä.

Riippuvuutta aiheuttaneen aineen säännöllisen käytön lopettamisesta voi seurata fyysisiä ja/tai psyykkisiä vieroitusoireita. ~Wikipedia

Ihan fyysisiä vieroitusoireita eivät pari suklaatonta päivää sentään aiheuttaneet. Psyykkisiä ehkä. Joten mitä tehdä kun suklaanhimo saa vallan eikä suklaata ole mailla halmeilla? Vastaus on yksinkertainen ja ilmeinen. Jos suklaata ei ole, niin sitä täytyy tehdä. Käytännössä päädyin sekoittamaan ruokalusikalliseen kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä raakakaakaojauhetta. Makeutin seoksen muutamalla tipalla hunajaa. Eihän siitä ihan aitoa suklaata tullut, mutta suklaanhimo tuli tyydytettyä paremmin kuin hyvin ;D. Vielä kun en olisi työntänyt mössöä jääkaappiin kovettumaan, niin nautinto olisi ollut jo suhteellisen lähellä orginaalia. Kyllähän siinä nimittäin hermo meinasi polttaa pohjaan kun yritin himoissani jollain ilveellä työstää kivikovaa suklaankorviketta irti lautasesta.

No okei, ehkä tapani mukaan hieman liioittelin ja väritin hyvää tarinaa. Ei se suklaanhimo niin hirvittävä ollut, että ihan vaan sen vuoksi aloin korviketta väsäämään. Ilmankin olisin selvinnyt (ehkä), mutta koska sain eilen paljon jänniä uusia “ravinteita”, joiden joukossa sattui myös olemaan pussillinen raakakaakaojauhetta, niin päätin hieman testailla. Enkä sitä paitsi keksinyt oikein parempaakaan käyttöä tuolle mainiolle raaka-aineelle. Ihan hyvää experimentaalin tulos oli ja oiva hätävara pahimpaan suklaanhimoon silloin, kun ei parempaakaan ei ole saatavilla ;). Ihan oikeaa raakasuklaata en ole saamattomuuttani testannut. Varmasti parempi niin, sillä sen verran olen tuotteesta ylistyspuheita kuullut, että lienee parasta jättää kokonaan maistamatta. Raakasuklaa-addiktio tästä nyt vielä puuttuisikin.

Hihhuli vasten tahtoaan

Mainitsin, että sain eilen muutamia uusia piiperrystuotteita testailtavaksi. Hmmmm… en mielestäni ole mikään superfood- tai viherhihhuli, mutta kaappeihin katsoessani näyttää hieman hälyttävältä.

Jesus Freak sign

Tuoreet vihersmoothieainekseni saivat nimittäin eilen seuraakseen seuraavia kummallisia jauheita sisältäviä pusseja ja purnukoita:

Kun näihin uusiin purnukoihin lisätään vielä ennestään hyllyllä nököttävät…

…niin eipä taida hihhulius olla enää kovin kaukana. Hihhuli tahtomattaan saattanee olla termi lähinnä totuutta.

P.S. En ole CocoVin sponssilistoilla, vaikka sivuille tulikin monta tuotetta linkitettyä ;). Muut vastaavat tuotteet lienevät toistaiseksi yhtä käyttökelpoisia ;)

14 vastausta

  1. Moro, Hihhuli-Hermis!

    Meikäläinen yrittää keksiä nopeaa ja hyvänmakuista käyttöä raakakaakaopussille, josta suurin osa on käyttämättä. Se vain maistuu niin… raa’alle. Macaa saan laitettua nykyään teelusikallisen verran turkkilaisjogurtti-mustikka-kerma-hera-camucamujauhe -mäskiini ilman yökkimistä.

    Annas vinkkejä, armoitettu superfood-hörhö? ;-)

  2. Aika kattava purkkivalikoima :)

    Pitäis kyllä kokeilla tuota raakasuklaan valmistusta itsekin.

  3. Moikka PP!

    Kyllä sun täytyy nyt kääntyä jonkun muun superfood -hörhön puoleen vinkkiä saadakses ;). Mäkään en nimittäin keksi oikein mitään sopivaa käyttökohdetta raakakaakaojauheelle. Paitsi tuon loistavan suklaakorvikkeen ;D Maku ei mulle sinänsä ole ongelma kummankaan, raakakaakaon tai macan suhteen. Macaa käytän preworkout drinksussa. Sehän ei edes maistu millekään! Kaakaon voisi tietysti tunkea vihersmoothien joukkoon, mutta jostain syystä en ole idean kanssa aivan comfortable… Tai sitten sitäkin preworkout drinksuun energiaa antamaan. Alkaa vaan olla vähän joka drinksussa liikaa komponentteja mun makuun ;)

    Jos joku “Raakakokki Kolmonen” osuu linjoille, niin pistäkääs nyt vinkkiä PP:lle ja mulle raakakaakaon käyttökohteista tulemaan!

  4. Purkkivalikoima on tosiaan päässyt paisumaan liiankin kanssa. Etenkin kun ideana oli jättää kaikenmoiset jauheet ja muut hössötykset ruokavaliosta kokonaan pois. Mutta kivahan näitä on kokeilla! :) Eiköhän joukosta vähitellen valikoidu kohtuullinen ja sopiva arsenaali. Tämä miljoonien eri komponenttien kanssa huseeraaminen on nimittäin mielestäni hieman stressaavaa… Minähän olen täysin syytön purkkivalikoiman kasvuun. Ihmettelen vaan, että “Mistä näitä purkkeja oikein tulee?” ;)

    Ajatuksena on nyt vedellä kolmen kuukauden ajan hieman runsaammalla kädellä erilaisia superfood- ja alkalisoivia tuotteita. Jep, eräänlainen ihmiskoe jälleen menossa ;). Haluan tietää mistä puhun ja kannattaako näistä asioista ylipäätään vaahdota sen enempää. Tarkkailen superviherbuustatun ravinnon vaikutuksia ja teen sitten omat, subjektiiviset johtopäätökseni. Kolme kuukautta pitäisi olla riittävän pitkä aika (veri uusiutuu kokonaan ~3ssa kkssa) kertomaan onko superfood oikeasti superia vai pelkkää pienen, “hurmioituneen” porukan mahdollisuus maallisen mammonan haalimiseen.

  5. Moro taas, Hermis!

    Mitäs sun treenilaturissa on? Mitä vedät harjoitusten jälkeen?

  6. Raakakaakaojauhehan on pulvereista mainioin! Itse en osaa elää, jos ei ole kyseistä ainetta kaapissa :D

    1. lämmitä maitoa/vettä, pistä mukiin kaakaota, saman verran sokeria tai hunajaa ja hiukkasen macajauhetta ja jos kehtaa niin ripaus cayennepippuria = herkku juoma, joka virkistää kovasti.

    2. sulatetaan vesihauteessa kookosöljyä/kaakaovoita. Sekaan kaakaojauhetta, hunajaa/sokeria, murskattua cashewta/goji-marjoja/jotain muuta pureskeltavaa jos haluaa. Jos löytyy voi laittaa hiukkasen maca-jauhetta tai lucuma-jauhetta. Sit ripaus suolaa. Yksinkertaisemmillaan siis riittää kaakaojauhe, kookosöljy ja makeutus. Sit vaan pakkaseen jähmettyyn esim. jääpalamuotteihin tai kertakäyttölautasille tai johonkin, mistä sen saa helposti pois. Huippu suklaa on valmista ja saa just niin makeeta kuin haluaa.

    3. viilin tai jogurtin sekaan on jees.

    4. suklaa-banaani smoothie?

    5. pistä banaani pitkittäin puoliksi, väliin kaakaojauhetta ja palaset takaisin kiinni. Hyvä välipalasnack.

    6. kara kookoskermaa, murskattu banaani, murskattu avokado, kaakaojauhetta ja makeutusta = varioitu suklaamousse :)

    7. http://superfoodit.us1.list-manage.com/subscribe?u=6c394e7ce16153eff358f8705&id=0bd0f60beb

    -> 13 sivua pelkkää kaakaota

    tuossa nyt muutama juttu, joista meikäläinen tykkää.

  7. Heip Pete P! Pitkästä aikaa ;)

    Kirjoitan palariasiasta oman postauksen, jossa saat vastaukset kysymyksiisi.

  8. Kiitos raakakaakaojauhevinkeistä Lepantille! Siinähän niitä tuli vino pino :). Ja mainos kaupanpäälle ;)

    Kakkosvaihtoehto tulikin jo vähän vahingossa kokeiltua. Ehkäpä jätän tästä lähtien valmiit teolliset levyt kokonaan kauppaan ja väsäilen “suklaat” itse :). Eihän tuo kovasti vaivaa vaatinut. Tosin ensi kerralla aion hyödyntää silikonista jääpalamuottia, jottei tarvitse lautasesta veitsellä “suklaata” irti vängätä ;). Mutta onko tämä nyt sitä kuuluisaa raakasuklaata? Itse kuvittelin suklaan valmistukseen tarvittavan kaakaovoita.

    Oma ruokavalio on siinä määrin “rajoittunut”, että banaania ja maitotuotteita sisältävät vinkit jäänevät kokeilematta. “Suklaamousse” sen sijaan kuulostaa sen verran mielenkiintoiselta, että sitä täytynee banaanista välittämättä vielä väsätä ;)

  9. Raakasuklaata voi ihan yhtä hyvin tehdä kookosöljystä kuin kaakaovoistakin. Itse teen aina kookosöljystä, mukaan kaakaojauhetta, kaakaorouhetta, gojimarjoja, hunajaa tai muuta makeutusta, pähkinöitäkin voisi hyvin laittaa, ja usein jotain maustettakin (kanelia, chiliä, appelsiinia, kahvia tmv.). Ja luonnollisesti muitakin kuivattuja marjoja, jos semmoisia olisi. Meillä suomalaiset marjat ovat pakastessa, gojimarjoja on kuivattuna, joten siksi olen laittanut niitä (ja siksi, että ovat nameja :)
    Silikonimuottia suosittelen kyllä lämpimästi! :)

    Kookosöljystä tehty suklaa sulaa nopeasti huoneenlämmössä, käsittääkseni kaakaovoilla saisi vähän jämäkämmän rakenteen. Mä säilytän suklaat jääkaapissa, sieltä voi suoraan napata palasen, jääkaappikylmänä ei ole liian kovaa suoraan syötäväksi.

    Ja btw, tuota “suklaamoussea” voi kyllä tehdä myös ilman banaania mutta jotain makeutusta se tarvitsee (nimim. kokemusta on :). Aiheesta löytyy myös ihan mahtava video netistä: http://www.imcooked.com/view_video.php?viewkey=a60554bc78518d5f9b32
    :)

  10. Kiitos ohjeista, Lepantti! Kaakaojauheeni parasta ennen -päiväys on jo mennyt, mutta yritän saada tyhjennettyä sen ennen kuin on myöhäistä.

  11. Kiitos kommentistasi, Elina! Ja havainnollistavasta videolinkistä! Nyt ei avokado-suklaamousse voi enää epäonnistua! ;)

    Tein eilen kokeeksi jo aiemmin kokeilemalla perusreseptillä ensimmäiset raakasuklaat silikonimuottiin. Toimii! Reseptissä taitaa vaan olla hieman hiomisen varaa… En vieläkään kokenut mitään järisyttävää makunautintoa. Kannattaa myös muistaa, että vaikka nämä “suklaat” ym. terveysreseptit ovat terveellisiä, niin niissäkin on energiaa! Mutta maltilliseen herkutteluun varmasti parempi vaihtoehto kuin tavanomaiset karkkilaarin antimet.

  12. Älä huoli, en mä noita kilokaupalla syö. Max 2 palaa päivässä, yleensä yhden, silloin kun niitä on tullut tehtyä. =)

  13. Hah hah!!! “Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa” ;). Kommentti terveellisten “snaksien” energiapitoisuudesta ei kyllä ollut mitenkään suoraan, Elina, sulle osoitettu. Mutta hyvä, että viesti meni perille! Näin epäsuorasti ;D Ihmisillä vaan on yleinen taipumus ajatella, että kun joku on terveellistä tai terveellisistä, jopa terveyttä edistävistä raaka-aineista valmistettu, niin sitä voi sitten sillä varjolla mättää mielin määrin. Näinhän se homma ei toimi. Kuten olen omalla kohdallakin saanut valitettavasti todeta ;)

  14. =D

Vastaa