Menneellä viikolla on joko jäänyt surffaus vähemmälle tai ei jostain syystä ole muuten vaan osunut huomionarvoisia juttuja silmiin. Mutta yksikin on parempi kuin ei mitään!
Kahvakuulaharjoittelusta kiinnostuneille oiva kotikuulajumppa löytyy vielä kuuden päivän ajan Yle Areenalta. Vetäjänä Voimatoimen Tuomo Kilpeläinen. Tsekkaa myös Voimatoimen Voimablogi!
Filed under: Vinkit | Avainsana(t): blogit, kahvakuula, linkkivinkit
Kiitti vinkistä!
Mietinkin tuossa äsken, että mitenkä toteuttaisi kevyen viikon treenejä, niin ratkaisu löytykin tuosta. Samalla saa joitain uusia lämmittelyliikkeitä salitreenin alkuun :)
Ollos hyvä vaan! Kahvakuula on kyllä hirmu kätevä väline ja mä olen edelleen aivan tuon rautapallon pauloissa. Kuulalämppä on muodostunut jo rutiiniksi, joten jokseenkin ennen jokaista treeniä tulee 10-15 minuutin vakiosarja heiluteltua. Olen myös muutamia viikkoja haaveillut aamutreenistä kahvakuulalla nyt kun tuolla jalalla ei vielä(kään) oikein muuta kykene tekemään. Vielä en ole saanut aikaiseksi… Ehkä ensi viikolla! :)
Itsekin kävin tuossa syyskuussa Martti Napparin vetämän kahvakuulaleirin ja sen jälkeen on tullut aina ennen treeniä tehtyä kahvakuulalla erilaisia lämmittelysarjoja.
Pitää varmaan itsellekin hommata kahvakuula tai pari kunhan kotiutuu täältä työkeikalta :)..