Herättikö ajatuksia? Pistikö miettimään? MITÄ mietit?!
*****
Olen linkittänyt yllä olevan videon aiemmin vain asiakkailleni suunnattuun suojattuun blogiin. Aloitin postaukseni kysymyksellä “Mitä polttoainetta sinä käytät?”. Niin, mitä polttoainetta SINÄ käytät?! Lainaan edelleen itseäni. “Tankkaisitko bensiinillä toimivaan autoosi dieseliä? Kuinka kauan bensiinillä kulkeva autosi toimisi moitteettomasti, jos tankkaisit siihen dieseliä? Hieman kaukaa haettu ja huonohko vertaus ehkä, mutta ymmärtänet pointin. Kauanko kehosi toimii polttoaineella, ravinnolla, jolla sen ei ole suunniteltu käyvän?”
Emme syö ruokaa, joita olemme geneettisesti ja fysiologisesti luotuja syömään.
Miksi suurin osa “hyvinvointivaltioiden” ihmisistä sitten tankkaa itseensä ravintoa, jollaista ihmiskeho ei ole luotu prosessoimaan ja käyttämään hyväksi? Vastaus on mielestäni yksinkertainen. Markkinatalous. Okei, ehkä vastaus ei ole aivan noin yksinkertainen, mutta aika pitkälti näkisin nykyisen elämäntapamme kyseiseen termiin pohjautuvan.
70% amerikkalaisista syö ruokaa, jota ei kivikaudella ollut missään muodossa olemassakaan.
Video kertoo mielestäni hauskalla tavalla ja selkeästi, ehkä hieman provosoivastikin ;), mistä paleo -ruokavaliossa on kyse. Toivottavasti se antoi myös ajattelemisen aihetta. Paleo -ruokavalion ohella video kertoo myös mistä nyky-yhteiskunnassa vallitsevassa syömiskäyttäytymisessä on kyse. Tilannehan on jokseenkin koominen kiertokulku, jossa yksi asia johtaa toiseen ja rahaa palaa. Hmmmm… nämä järjestelmät kaiketi pitävät koko nyky-yhteiskunnan elossa. Sairasta…
Lääke- ja ruokateollisuus sekä terveydenhoito (sairaiden hoito?) ovat miljoonabisnestä, jossa raha ajaa ihmisen edelle.
Ensin ajattelin, että ei ole sen enempää enää tarpeen purkaa paleo -ruokavaliota, mutta josko nyt kuitenkin.. hieman ja lyhyesti ;). Huom. sanalla “paleo” viittaan alla olevassa tekstissä ensisijaisesti paleo -ruokavalioon.
MIKÄ PALEO?
- ruokavalio, joka perustuu kivikauden metsästäjä-keräilijä -esi-isiemme 2, 5 milj. – 10 000 vuotta sitten vallitsevaan ruokavalioon
- samasta ruokavaliosta käytetään myös nimityksiä paleoliittinen, luolamiehen, metsästäjä-keräilijän (hunter-gatherer), kivikautinen ja kivikauden ruokavalio
- perusajatus: olemme yhä geeneiltämme 99,9%:sti “luolamiehiä” –> kehoamme ei ole tarkoitettu prosessoimaan sitä ravintoa, jota suurin osa meistä tänään syö –> väärä ruokavalio ilmenee nk. elintasosairauksina (elimistön tulehdustila, happo-emästasapaino…)
- täydellisimmillään paleo tarkoittaa gluteiinitonta, laktoositonta ja sokeritonta ruokavaliota
MIKSI PALEO?
- terveytemme ja yleisen hyvinvointimme parantamiseksi luonnollisesti
- elimistömme luonnollisia prosesseja tukeaksemme
SYÖ NÄITÄ…
- vihanneksia, marjoja ja hedelmiä
- lihaa, kanaa, kananmunia ja kalaa (myös sisäelimet ja äyriäiset)
- pähkinöitä ja siemeniä (ei maapahkinä, joka on palkokasvi)
VÄLTÄ NÄITÄ…
- maitotuotteita
- viljatuotteita
- perunaa, pastaa ja riisiä
- palkokasveja
- sokeria
- teollisesti valmistettuja tuotteita
- lääkkeitä
MUISTA TUOTANTOTAPA
- suosi luomua, lähiruokaa, prosessoimatonta ruokaa, tuoreita ja kypsiä (aurinkokypsä) ruoka-aineita sekä sesonkiruoka-aineita (seasonal)
- vältä tehotuotettuja (lannoitettuja ja myrkytettyjä) ruoka-aineita, prosessoitua (teollista) ruokaa ja kemiallisia aineita (esim. lisäaineet)
- huomioi millä, miten ja missä syömäsi ravinto on kasvatettu
Meillä on nykypäivänä kaikki mahdollisuudet olla terveempiä ja voida paremmin kuin koskaan aiemmin! MIKSI sitten olemme sairaampia ja voimme huonommin kuin koskaan ennen?!
Siinäpä ajattelemisen aihetta.
P.S. Tulossa juttua tarkemmin myös omasta paleo -ruokavaliostani :)Filed under: Ajattelemisen aihetta, Ravinto | Avainsana(t): hyvinvointi, luomuruoka, määritelmät, paleo, ruokavalio, Terveys ja hyvinvointi, video